Nopeudella ja keveydellä saavutetaan tavoitteet turvallisesti.
Olen saanut työskennellä useissa rooleissa hissien, liukuportaiden sekä nosto- ja liukuovien parissa jo yli 15 vuoden ajan.
Valmistuin vuonna 2008 KONEen teollisuusoppilaitoksesta hissiasentajaksi ja lisäksi minulla on myös sähköasentajan tutkinto. Valmistuttuani kartutin teknistä osaamistani hissien kunnossapitoasentajana, jonka jälkeen siirryin työnjohtoon. Valmistuin töiden ohessa vuonna 2013 AMK:sta taloushallinnon linjalta (tradenomi) ja tuolloin työskentelin projektipäällikön roolissa kehittämässä maanlaajuista hissien kuntoarvio ja PTS -työkalua. Viiden vuoden ajan olin kehittämässä hissien modernisaatiotuotteita ja autoin asiakkaita löytämään heidän tarpeisiin sopivat ratkaisut myyntipäällikön roolissa. Alkuvuodesta 2019 perustin F&L Hissikonsultointi Oy:n.
Olen suorittanut TUKESin hissiturvallisuustutkinnon ja henkilökohtaiset hissipätevyydet on myöntänyt SETI vuonna 2018. Lisäksi voimassa olevia pätevyyksiä ovat työturvallisuuskortti sekä ensiapukortti (EA1).
Kuten vuorikiipeilyssä - köyden toiseen päähän kannattaa valita asiansa osaava luotettava kumppani.
Toivottavasti pääsemme tekemään yhteistyötä.